Yrityksen kuvapankki brändäyksen tukena

Yrityksen kuvapankki toimii brändäyksen tukena ja pääsinkin rakentamaan mediamyynti- ja mainostoimisto Kruunu Medialle omaa kuvapankkia yhdessä yrityksen toimitusjohtaja Henna Anttilan sekä myyntipäällikkö Reetta Salon kanssa. Kerronpa hieman projektista!

Kuvauksen tavoite

Tavoite oli luoda laaja kuvapankki, jossa on kattavasti yhtenäisiä kuvia, joita käyttää kirjallisen viestinnän tukena eri kanavissa. Tavoite oli kuvata kattavasti erilaista materiaalia, jotta jokaiseen asianyhteyteen olisi sopivaa kuvamateriaalia olemassa. Lisäksi tarvittiin henkilöstöstä ja eritoten toimitusjohtajasta Hennasta runsaasti omia kuvia.

Kuvilla haluttiin viestiä asiantuntijuuden lisäksi avoimmuutta, rehellisyyttä ja erinomaista palvelua. Lisäksi haluttiin tuoda esiin hyvää fiilistä, joka kertoo Kruunu Mediasta työpaikkana. 

Brändikuvauksen suunnitteluvaihe

Kartoitimme tarpeita ensin Teamsin välityksellä ja kirjasimme ylös asioita, joita tulisi kuvittaa. Suunnittelun pohjana käytettiin nettisivujen pohjaa, joka oli jo olemassa. Listasimme palvelutarjoaman eri osa-alueita sekä niistä muodostuvia kuvatarpeita. Lisäksi keskustelimme yleisesti kuvatarpeista ja haluttuun viestiin liittyvistä asioista.

Teams-keskustelun pohjalta tein tarkemman kuvaussuunnitelman kirjallisesti, jonka hyväksytin vielä yrityksen edustajilla.

Kuvaukset

Kuvaukseen olimme varanneet yhden kokonaisen työpäivän ja kuvauspaikkana toimi Kruunu Median uudet toimitilat Pirkkalassa. Aloitimme ”virallisilla” yrityksen henkilökuvilla, jotka otettiin studiomaisesti valkoisella taustalla. Sitä varten olin ottanut mukaan salamavalot sekä taustan.

Virallisten potrettien jälkeen aloimme kuvaamaan muita kuvia suunnitelman mukaisesti. Kun on hyvä kuvaussuunnitelma, on helppo edetä, eikä aikaa mene hukkaan kuvauspäivänä. Suunnitelmassa on sinällään hyvä pysyä, mutta luovuudellekin on hyvä antaa tilaa. Useimmiten yritysten tilat inspiroivat ja joskus kuvatessa huomaa, että esimerkiksi johonkin kohtaan tulee erityisen hyvä valo, joka tietenkin pitää hyödyntää. Aika usein tulee myös kuvattua jotain extraa, jota ei ole suunniteltu tai muistettu suunnitteluvaiheessa. Kaikki tarpeellinen on kuitenkin hyvä kuvata, kun kuvaaja on paikalla.

Kuvaukseen meillä meni koko päivä (noin 7h), mutta toki käytiin yhdessä lounaalla. Kuvia tuli otettua noin tuhat, mutta toki siinä on erilaisia ilmevariaatioita, erilaisia kuvakulmia ja kuvaussuuntia sekä pysty- että vaakakuvia.

Lopputulos

Brändikuvauksen tavoite toteutua ja saimme kuvattua runsaasti erilaista kuvamateriaalia Kruunu Median palveluihin liittyen sekä Hennasta ja Reetasta yksin sekä yhdessä. Valmiita kuvia toimitin noin 200 kappaletta. Siihenkin jäi useampia erilaisia otoksia samasta tilanteesta tai kohteesta. Välillä eri kanavat vaativat erilaista kuvaa, joten vaihtoehtoja on hyvä olla olemassa!

On ollut ilo nähdä kuvia käytössä niin Kruunu Median nettisivuilla kuin somessakin. Käy säkin kurkkaamassa vaikka Kruunu Median nettisivut

Lopuksi vielä…

Yrityksen kuvapankin ja brändikuvauksen hyödyt

  • Markkinoinnista tulee helpompaa, kun kuvat on olemassa
  • Oma teitä varten suunniteltu laaja kuvapankki, josta valita aiheeseen sopiva kuva
  • Yhtenäinen visuaalinen ilme valokuvissa
  • Muilla ei ole samanlaisia kuvia käytössä
  • Kerrot kuvilla itsestäsi, edustamastasi yrityksestä, sen palveluista, tuotteista ja mahdollisesti toimitilasta 
  • Kuvat parhaillaan inspiroivat viestimään lisää! Markkinointia lisää -> Myyntiä lisää!

Yrityksen kuvapankki toimii siis brändäyksen tukena ja helpottaa markkinointia.

Lisätietoja yrityskuvauksista löydät täältä.

No items were found matching your selection.
Please follow and like us:
Pin Share