Tästä se alkaa

Olen jo pitkään miettinyt blogin kirjoittamista, mutta aina se on jäänyt. Milloin kiireen vuoksi, milloin siitä syystä, ettei blogia oltu vielä edes perustettu. Tekosyyt kävivät vähiin, kun sain koulukavereiltani apua blogin perustamiseen ja lisäsimme sen tänne sivuilleni. (Kiitos avusta!) Jostain syystä tuo aloittaminen silti aina vaan jäi ja jäi…

Tänään sunnuntaina päätin tähän koneelle istuessani, että nyt sen selätän, tämän suuuuuuren aloittamiskynnyksen, joka mielessäni on kummitellut yhtä pitkään kuin tuo haave blogin kirjoittamisesta. Ja tässä sitä näpytellään täyttä häkää, eikä esteitä ole näkyvissä. (Mitä nyt olen jo muutamaan kertaan pyyhkinyt kaiken pois ja kirjoittanut uudestaan.)

No mistä sitten aion kirjoittaa? Pääasiassa blogin sisältö tulee olemaan töihin liittyvää eli valokuvausta tuutin täydeltä. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa kuvauksista ja haluan välittää niiden tunnelmat myös teille arvon lukijat! (Vielähän teitä ei edes ole, mutta toivon saavani edes muutaman lukijan.. Noh, äiti ja sisko lukevat sitten ainakin. ;))

Haluan tämän blogin olevan myös tietolähde valokuvaajaa etsivälle. Sen tähden paljastelen täällä myös palasia itsestäni ja siitä, että millainen olen valokuvaajana. Tai ehkä ennemminkin, että minkälainen olen ihmisenä, koska tämä työ on niin suuri osa minua, ettei sitä voi eriyttää minusta.

Eikä siinä kaikki! Nyt ajatuksia aiheista sinkoilee mielessä mielin määrin. Joten käyhän vilkuilemassa, niin näet, mitä muuta tänne vielä keksinkään postata. 🙂

Kesäterveisin,
Petra

blogi_petravii_luonto

Please follow and like us:
Pin Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *